sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Tietoa parista kirjasta (eli jotain pientä)

David Eddigs

Belgarionin taru:

Päähenkilö on maalaispoika Garion joka on tottunut vain yksinkertaiseen elämään, tuttuun ympäristöön jne.
Kun sitten eräänä päivänä hän joutuu jättämään tutun koti tilansa ja lähtemään vaaralliselle matkalle kohti tietämätöntä.
He siis etsivät yhden hyvän jumalan tekemää voimakiveä joka on turvassa niin kauan kun kivi pysyy rivan suvun halussa.
Matkallaan he saavat mukaansa uusia ystäviä.


Jack London

Korpien kutsu tai Erämaan kutsu:

Päähenkilö on Buck. Buck on tavallinen  koira ennen kuin sen varastetaan.
Buck viedään lämpimästä hyytävään kylmyyteen.
Siitä tulee rekikoira mutta tunnetusti entisaikaan rekikoirien omistajat eivät olleet niille ystävällisiä.
Koirat kaivautuivat lumen alle nukkumaan.
Buck joutuu pitkälle matkalle johtokoirana kylmään erämaahan.
Loukkattuaan itsensä ja jatkaessa silti vielä matkaansa Buck tapaa ystävällisen miehen joka ottaa Buckin koirien omistajalta, mutta koirien ikivanhojen sukulaisten (susien) huudot kutsuvat Buckia yhä enemmän luokseen...

En nyt  ihan kauheesti kirjottanu, mutta tulipahan nyt ees jotain. =)

lauantai 31. joulukuuta 2011

Kirjalista

-----------------------------                     luettu = *
  David Eddings   
                                              
     Belgarionin taru  *            
  1. Kiven vartija  *              
  2. Ennustusten aika *              
  3. Velhojen taistelu  *                 
  4. Rivan kuningatar   *                       
  5. Kohtalon täyttymys *                    
        Mallorean taru                    
      6. Lännen vartijat    *                     
      7. Murgojen kunigas *             
      8. Karandan paholaisherra *          
      9. Darshivan velhotar *              
      10. Kellin näkijätär *                    
-------------------------------------------------------
------------------------------------------------------- 
Lemony Snicket  
  Surkeiden sattumusten sarja
   11. Ankea alku
   12. Käärmekammio
   13. Avara akkuna
   14. Saiturin saha
   15. Omituinen opinahjo
   16.  Haamuhissi
   17. Kelvoton kylä
   18. Painajaisten parantola
   19. Tihutöiden tivoli
   20. Luikurin liuku
   21. Synkkä syöveri
   22. Ratkaisun rajoilla
   23. Loppu
---------------------------------------------------
---------------------------------------------------
Jack London
  24. Erämaan kutsu (korpien kutsu) *
  25. Susikoira (valkohammas) *
--------------------------------------------------
--------------------------------------------------
 J. R. R. Tolkien
   26. Hobitti eli sinne ja takaisin
   Taru sormusten herrasta
   27. Sormusten ritarit *
   28. Kaksi tornia *
   29. Kuninkaan paluu *
  ----------------------------------
   30. Bilbon viimeinen laulu
----------------------------------------------
---------------------------------------------------------
Merja ja Marvi Jalo
    Koiratytöt
  31. Jesse löytökoira *
  32. Jesse ongelmakoira *
  33. Jesse ja kohtalokas kurssi *
  34. Jesse sankarikoira *
  35. Jesse vahtikoira *
  36. Jesse laivakoira *
  37. Jesse hoivakoira *
  38. Jesse lintukoira *
  39. Jesse käräjäkoira * 
  40. Jesse karkukoira *
  41. Jesse pentukoira *
  42. Jesse joulukoira *
  43. Jesse muotikoira *
  44. Jesse fanikoira *
 45. Jesse seurapiirikoira*
---------------------------------------
---------------------------------------
Roald Dahlin
46. Jali ja suklaa tehdas
-----------------------------------------
-----------------------------------------------------
Tuija Lehtinen
47. Poika nimeltä Päivi
    Mirkka-sarja
48. Mirkka ja riparikesä
49. Mirkka, lukiolainen
50. Mirkka ja Amerikan reissu
51. Mirkka ja ratkaisujen kesä
52. Mirkan ja Masan metkut
53. Masan eläinhotelli
54. Mirkan ja Masan yksityinen juttu
55. Mirkka, Masa ja Miss USA
56. Mirkka, Masa ja suuri rakkaus
57. Mirkka, Masa ja uudet tuulet
-----------------------------------------------------
---------------------------------------------
J. K. Rowling
         Potterit
58. Viisasten kivi *
59. Salaisuuksien kammio *
60. Azkabanin vanki *
61. Liekehtivä pikari *
62. Feeniksin kilta *
63. Puoliverinen prinssi *
64. Kuoleman varjelukset *
-------------------------------------------
------------------------------------------------------------
C. S. Lewis
   Narnian tarinat
65. Taikurin sisarenpoika *
66. Velho ja leijona *
67. Hevonen ja poika *
68. Prinssi Kaspian *
69. Kaspianin matka maailman ääriin *
70. Hopeinen tuoli *
71. Narnian viimeinen taistelu *
--------------------------------------------------------

72. Varjak Käpälä *
_______________________________
Helena Meripaasi
     Koirahullun päiväkirja *
73. Koiran kokoinen kesä  *
74. Koirista parhain  *
75. Enkelikoira  *
76. Tottelemattomuuskoe *
77. Viittä vaille voittajaluokkaa *
78. Pentukuumetta *
    Irin kennel
79. Kuonot kohti pohjoista 
80. Salaperäiset tassunjäljet *
88. Kultaisen sudenkenneli * _______________________________
Jorma Kurvinen
81. Rekku  *
82. Turre  *
_______________________________
Christine Pullein-Thompson
 
83. Jessie  *
________________________________________________
Timo Parvela

84. Puhuva koira  *
______________________________________________
Virpi Saarinen

85. Suden kesyttäjä  *
____________________________________________
Beech Hill

86. Kultainennoutaja kuoleman kielissä *
___________________________________________
Siri Kolu
   Me Rosvolat
87. Konna karaoke  :D  *

         

Etusivu

Vuotiksessa laitettiin haaste: Lukekaa 100 kirjaa vuonna 2012. Ja päätinpäs osallistua. Mitään kirjaa listaa ei ole vaan saa lukea mitä huvittaa.
Päivittelen sitten tänne, että mitkä olen lukenut yms.
=)